Äänestys:

Tarvitaanko kauden aikana treenejä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...

FC Elite Karu Pohjola 1-2 (1-1)

Takana tappioputki. Edessä kevätkauden viimeinen peli ennen kesätaukoa. Ja reservistä kokoon haalittu kahden vaihtomiehen joukkue. Latekin oli hankkinut kannustimeksi joukkueen tehottomuuteen lahjakortin, jonka saisi tehokkain laukoja. Kortin saisi eniten ottelussa pisteitä kerännyt. Pisteitä tulisi maaleista ja laukauksista maalia kohti, puolustajat keräisivät pisteitä tuplana. Jos ei tulisi tarpeeksi laukauksia, niin maalivahti korjaisi potin.

Enstemmäinen puoliaika.
Eipä vaikuttanut alku lupaavalta kun kolme pelaajaa jätti saapumatta paikalle (kiitos saunakaljoista) ja KP joutui aloittamaan yhden miehen vajaalla. Johanssonikin oli loukkaantunut ja Late siirtyi tolppien väliin. Pian tehtiin kuitenkin KP:n historiaa kun Kuivanen tykitti lähes puolesta kentästä KP:n 1-0 johtoon vajaamiehityksellä. Ja hetken päästä viuhui jo toinen tulinen laukaus, jonka vastustajan maalivahti vaivoin torjui, vaikka veto päin menikin. KP pelasi järkevää puolustuspeliä, eikä turhaan lähtenyt yltiöpäisiin hyökkäyksiin. Kunto rupesi kuitenkin hieman hiipumaan kun vaihtoonkaan ei päässyt lepäämään. Tässä vaiheessa kentän laidalle kuitenkin saapui pelastavana enkelinä Järvinen, Mikaelin paikalle raahaamana. Nähdessään ahdinkomme mies pukikin heti pelipaidan päälle. Ikävä kyllä ennen kuin hän kentälle ehti, pääsi vastustaja tasoittamaan pelin, ehkä hieman onnekkaallakin kärkkäri vedolla takakulmaan. Järvinen vakuutti parin pallokosketuksen jälkeen olevansa vahvistus paikallaan. Tervetuloa vaan useamminkin pelaamaan. Pian siirryttiinkin ansaitulle puoliajan lepohetkelle 1-1 tasalukemissa.

Toistemmainen puoliaika.
Toisen puoliajan alkuun KP iskikin isomman vaihteen silmään. Tämä ehkä yllätti vastustajan, koska olimme siihen asti lähinnä puolustaneet. Pian rupesikin syntymään hyviä maalipaikkoja ja vetoja maalia kohti. Timbekin olisi tehnyt lähes varmasti puskumaalin, ellei Moilanen olisi yrittänyt puskea samassa tilanteessa. Moilanenkin pääsi tykittämään pienestä kulmasta maalia kohti kovan kudin, jossa vastustajan molarikin taisi hieman loukata kättään. Kohta kuitenkin saatiin aikaiseksi se kaivattu ja ansaittu johto osuma, kun Kuivanen passasi Padelle maalin eteen. Ja Pade tekikin hienon maalin kantapäällä. Peli oli jopa tuomarinkin mielestä erittäin siistiä ja rehtiä. Lukuun ottamatta loppupuolen tilannetta, jossa Järvinen hienosti suojasi pallon maalipotkuksi. Vastustajan kaveri vain sattui tästä turhautumaan ja tönäisi pelaajamme raukkamaisesti selästä kulmalippua päin. Muiden vastapuolen pelaajien ilmeistä kyllä näki, että heitäkin moinen toiminta hävetti. Pelin lopulla nähtiin myös ikävämpi tilanne, kun Badella oli sakset auki ja vastustajan veto osui suoraan kiville. Tilanteessa ei kuitenkaan ollut mitään väärää, eikä tuomarikaan nostanut paperista korttia. Loppuvihellyksen soidessa oli KP ottanut upean 2-1 taistelu voiton.

Pelin jälkeen olikin vuorossa Fränk Pohjolan lahjoittaman lahjakortin jako. Tehokkaimmat pelaajat olivat olleet Kuivanen ja Pade. Kortin kohtalo päätettiin ratkaista perinteisellä ja reilulla kivi, paperi, sakset metodilla. Mistäköhän syystä Pade yllättäen valitsi kiven??? Eli lahjakortti Kuivaselle. Kortin arvona oli muuten ilmainen pääsy KP:n saunailtaan.
Peli oli ollut hyvää ja vetoja oli tullut normaalia enemmän. Järvinen oli todellinen vahvistus varmuudellaan ja hyvillä kulmapotkuillaan. Hyökkääjät hakivat palloa alhaalta ja peli tuntui mukavalta. Puolustus pelasi hyvin yhteen, paikanvaihtojen hoituessa turhia hötkyilemättä. Late toimi viimeisenä varmistuksena maalissa, varmalla toiminnallaan. KP:N sijoitus sarjataulukossa nousi kohisten kolme sijoitusta. Näissä tunnelmissa olikin kiva lähteä kesätauolle.

Ps. Toivottavasti Pade saa kivensä kuntoon, ettei herraa tarvitse ilmoittaa jatkossa naisten sarjaan ;P

#20

Tappioputki katkesi juuri ennen kesätaukoa

Karu Pohjolalla on outo tapa venyä taistelu voittoihin silloin kun miehistössä on reilua vajetta. Ensimmäisen puoliajan yhden miehen vajaana KP taisteli 1-1 tauko tilanteen ja toisella puoliskolla syntyi sitten vihdoin se kauan odotettu voittomaali. Maalit Karu Pohjolalle teki Kuivanen ja Pade. Maalissa poikkeuksellisesti pelasi Late.

Tällä voitolla KP nousi sarjan jumbosijalta muutaman pykälän ja antoi mukavamman tilanteen lähteä kesätauolle. Voiton myötä KP:lla on nyt 7 pistettä kun kahdeksan ottelua on pelattu. Kovin hyvin ei siis ole mennyt, mutta vielä on otteluita jäljellä. Tauon jälkeen pelataan vielä viisi ottelua jolloin KP:lla on hyvät mahdollisuudet parannella sijoitustaan. Keskikastiin olisi taas mukava päästä.

Näillä puheilla, hyvää kesää sekä juhannusta koko joukkueen puolesta!

Karu Pohjola-AS Laru 2-6 (1-4)

raport KP-AS Laru 15.6.2010

alkupeli:
Ennen ottelun alkua pidetyssä palaverissa sovimme, että teemme vähintään yhden maalin, kun kahdessa edellisessä pelissä ei oltu saatu maaliakaan. Kirjoittelimme nimiä Jakelle menevään korttiin. Jake odottaa Töölön sairaalassa toista polvileikkausta.

1. puoliaika

Matsi alkoi tasaisissa merkeissä. KP:n avuksi tulleet Kuivanen ja Kimppa toivat KP:n hyökkaäyspeliin liikkuvuutta ja järkeä. n. 5 minuutin kohdalla Kimppa huijjasi Larun pakit kaffelle ja tarkka veto upposi vasempaa alakulmaan, KP johti 1-0. Laru sai heti tämän jälkeen hienon hyökkäyksen päätteeksi pallon Johssonin vartioimaan maalin, 1-1. Laru hallitsi tämän jälkeen peliä miten halusi. Nopeassa tahdissa tuli pari maalia ja ennen taukoa vielä yksi. Tauolle lähdittiin 1-4 lukemissa. Larun tasoitus tuli liian nopeasti. Peli olisi ollut erillainen, jos KP olisi pystynyt pitämään johdon vähän pidempään.

2. puoliaika

KP sai aika ajoin kohtuullisia hyökkäyksiä mutta mitään huippupaikkoja ei tullut. Kuivasen vapari puolesta kestästä oli tavoittaa sadan metrin sprintin ottaneen Hiiroksen maalin kulmalta mutta keskitys meni hieman pitkäksi. n. 10 min kohdalla Kuivanen katkasi Larun avaussyötön ja Larun veskarin ollessa jossain muualla kuin maalinsa edessä oli Kuivasella helppo työ laittaa pallo verkon perukoille, 2-5.
Laru teki toisella puoliajalla pari maalia ja KP yhden. Curtti törmäili Larun veskan kanssa lopussa, veska löi Curttia ja Curtti veskaria. Kososen Markku (dumari) antoi molemmille punaisen kortin. KP näyttää pelaavan koriksesta tuttua paikkapuolustusta, jossa äijää ei seurata jos tulee ristiin juoksuja tai vastaavia. Ehkä pitäisi alkaa pelata fudiksesta tutunpaa miespuolustusta. Tai sitten otetaan rennosti, sekin voi auttaa. Tavoite kuitenkin toteutui ja tuplaantuikin. KP teki kaksi maalia ja päätti kuivan kauden. Vielä yksi peli ennen taukoa ja siinä on tavoitteena katkaista tappioputki kolmeen peliin.

#40

Kaksi rökäletappiota maalierolla 0-13

Karu Pohjolalla ei peli kulje. Kaksi peräkkäistä tappiota on tullut rumin lukemin. Keskiviikkona 2. kesäkuuta KP hävisi selvästi paremmalle joukkueelle, Wicked Utd, 0-6 (0-3). Lukemat olisivat voineet olla rumemmatkin. Viikkoa myöhemmin tappio tuli pykälän verran rummemmalla tuloksella Wolf:a vastaan, 7-0 (2-0). Tässä ottelussa olisi sollut mahdollisuuksia jos hyökkäyksessä olisi ollut viimeistelijöitä ja puolustuksessa parempi kunto. Vaikka vastustajan pelaajat olivatkin näppäriä ellei jopa taitavia, ei lukemat kerro koko totuutta. Rumat lukemat eivät myöskään mene maalissa pelaanneen Johanssonin piikkiin. Vaikkei hänellä eilen ollutkaan se paraspäivä, löytyy syy puolustuksesta tai kenttäpelaajista ylipäätään.

Vielä olisi kaksi ottelua ennen kesätaukoa. Toivottavaa olisikin, että peliä saataisiin petrattua edes hieman ja tauolle päästäisin hyvissä tunnelmissa.